Millainen on hevonen, joka saa kantakirjauksessa ratsastettavuudestaan kympin? Mihin ominaisuuksiin ratsastettavuuden arvioinnissa kiinnitetään eniten huomiota? Miten ratsastettavuutta voi kehittää?
Täydellisen ratsastettavuuden omaava hevonen on eteenpäinpyrkivä, yhteistyöhaluinen sekä kevyt ja kuuliainen avuille. Se liikkuu erinomaisessa tasapainossa ja tahdikkaasti kaikissa askellajeissa, on elastinen, suora ja taipuisa. Liike on irtonaista ja lennokasta ja hevonen pystyy hyvin kokoamaan itseään.
Vahva takaosa
Ratsastettavuuden ydinkysymykset kiertyvät sanoihin takaosa ja tasapaino. Jotta hevosta olisi helppo ratsastaa, on sillä oltava paljon omaa moottoria eli aktiivinen takaosa. Tällä tarkoitetaan, että hevonen liikkuessaan taivuttaa takajalkojensa niveliä, ponnistaa ja työntää itseään voimakkaasti sekä eteen- että ylöspäin. Ilman takaosan oikeaa toimintaa hevosella ei ole voimaa, jonka se tarvitsee liikkuakseen tasapainossa ja elastisesti.
Tasapaino on tässä yhtä kuin se, kuinka helppoa hevosen on suorittaa siltä vaaditut tehtävät kuten kaarrokset ja siirtymiset ilman, että sen askeleen tahti muuttuu.
Jokaisen ratsastuskerran alussa hevonen tulee ensiksi saada kunnolla hereille eli reagoimaan pieniin eteenajaviin pohjeapuihin. Tässä vaiheessa hevosen muodolla ja kuolaintuntumalla ei ole mitään merkitystä. Pääasia on, että hevonen reagoi pohkeesta energisesti eteenpäin ja itse ei vahingossakaan vedä ohjasta, vaikka hevonen säntäisi epämukavasti laukkaan.
Jos olet ajanut automaattivaihteisella autolla, saatat tietää niidenkin olevan joskus vähän kuin unessa, jos yhtäkkiä haluatkin reippaan kiihdytyksen. Auto ponkaisee oikein epämukavasti eteenpäin ja samalla tavalla tekevät usein hevosetkin, kun käytät napakammin apuja, ennen kuin hevonen on kunnolla herännyt takaosastaan työn tekoon. Tällöin helposti nappaa ohjasta, koska istunta heittäytyy taaksepäin, jos ei ole kunnolla tähän ponkaisuun varautunut ja ajatellut sitä jo istunnallaan.
Ennen eteenpäin ajavaa pohjetta tulisi hevosta pyytää istunnalla eteenpäin. Herkät hevoset siirtyvät jo pelkästä istunta-avusta käynnistä raviin muutaman harjoituskerran jälkeen. Työnnät vain vatsaasi ja lantiotasi hiukan eteenpäin ja ajattelet ravia, jos tämä ei yksistään riitä käytät heti perään kevyesti pohjetta, joka on valmiiksi jo oikeassa asennossa (ei liian takana) ja lähellä hevosta. Pysyt itsekin liikkeessä paljon helpommin mukana, kun muistat aloittaa siirtymisen tällä tavalla.
Eri hevosilla on liikkuessaan erilainen tahti. Ratsastettavuutta arvioitaessa merkityksellistä on vain se, pysyykö tahti samanlaisena. Käynnissä on kuuluttava selkeät neljä iskua, ravissa kaksi ja laukassa kolme. Laukassa se, kuinka paljon hevosella on takaosassaan moottoria, tulee esille niin sanotun liitovaiheen aikana. Mitä pidempi liitovaihe, sitä parempi laukka.
Sen sijaan, jos hevosen tasapaino on huono, se jännittyy eikä hyödynnä koko liikepotentiaaliaan missään askellajissa. Ensimmäisenä jännittyneen hevosen liikkeestä katoaa jäntevyys: askeleesta tulee elastisuuden vastakohta eli hakkaava.
Jännittynyttä hevosta ei pidä missään tapauksessa yrittää saada paremman näköiseksi suusta ratsastamalla. Vaikka saisit hevosen kaulan paremman näköiseen muotoon, ei se silti liiku jännittyneenä oikein. Hevosta tulee muutenkin aina hallita enemmänkin selän kuin suun kautta! Eli kun opit tuntemaan ja ratsastamaan hevosen selkää, niin että selkä pysyy mukana kaikissa liikkeissä ja tehtävissä, olet jo todella pitkällä ja hevosesi kulkee luultavasti oikeassa peräänannossa, vaikka et sitä asiaa ajattele juuri lainkaan.
Kuuliaisuus
Tasapaino-ongelmia voivat hevoselle aiheuttaa sekä rakenteelliset seikat että vinous. Vain hevonen, jonka etu- ja takajalat kulkevat yhdellä uralla, käyttää lihaksistoaan tasaisesti ja saavuttaa ratsastajan alla tasapainon.
Suorana hevosen on helpompi tehdä pyydetyt harjoitukset. Hevosen ollessa suora se siirtyy paljon reippaammin myös esim. käynnistä raviin. Hevosen suoruutta on tehokas hallita keskittymällä sen vatsan hallintaan. Eli pidetään hevonen kyljistään suorana. Itse tunnen tämän hevosen tulemisena kapeammaksi, kumpikaan kylki /vatsa ei pullahda ulos. Tätä voi verrata siihen, kun ihminen seisoo paino enemmän toisella jalalla ja nojaa tämän jalan suuntaan lantiostaankin samalla. Myös alaspäin siirtymisissä on tärkeä hallita hevosen vatsa, siinä oma hevoseni pullahtaa helposti toiselta puolelta vinoksi, jolloin koko siirtyminen lässähtää. Hevosta suoristetaan vatsasta napakoilla avuilla eikä jäädä sitä tukemaan jatkuvasti pohkeella.
Hevosesta tuntuu muuten itsestäkin hyvältä, kun sen osaa auttaa suoremmaksi. Oma hevoseni alkaa välittömästi "puhua pärskimällä" tyytyväisyyttään, kun sen saa hetkittäin oikein hyvin toimimaan suorana.
Jos hevosella on hyvän tasapainon lisäksi yhteistyöhaluinen luonne, ollaan jo pitkällä. Yhteistyöhalulla ymmärretään, että hevonen odottaa ratsastajan ohjeita ja reagoi niihin nopeasti ja pehmeästi. Tällaisesta hevosesta käytetään sanontaa "kevyt ratsastaa" - sen hallitsemiseen ei tarvitse käyttää lainkaan voimaa.
Keveyteen liittyvää kuuliaisuutta on vaikeampi saavuttaa, mikäli hevonen on luonteeltaan kuuma. Kuuma hevonen ei keskity ratsastajan toiveisiin, menettää helposti tahtinsa ja venkoillessaan myös suoruutensa. Tästä seuraa ongelmia, koska vain keskittynyt ja ratsastajaan luottavaisesti suhtautuva hevonen liikkuu rennosti ja irtonaisesti. Kuuma hevonen on usein myös yliherkkä. Ratsun on kuitenkin aina siedettävä se, että sen selässä istutaan normaalisti eikä esimerkiksi vain kenttäistunnassa, pohje on koko matkaltaan kiinni hevosen kyljessä ja ohjat pidetään kuolaintuntumalla.
Ääritapauksessa kuumasta hevosesta tulee koeratsastuksessa niin raju, että se ryntäilee, pukittaa tai vaihtaa oma aloitteisesti suuntaa. Silloin sitä uhkaa hylkäys.
Kyran opeista on jäänyt mieleen, että jotain on vialla, jos hevonen ei odota ja sitä ei joudu ratsastamaan eteenpäin.
Lennokkuus
Kympin ratsastettavuuteen vaadittava lennokkuus tulee takaosasta. Sen rakenteellisesti optimaaliset kulmaukset ovat sääri-, reisi- ja pohjeluiden osalta hieman 90:tä astetta laajemmat. Kinnerkulman puolestaan tulisi olla noin 150 astetta.
Lennokkuus on liikkeen näyttävyyttä. Näyttävyys syntyy siitä, kun hevosen takaosassa on voimaa, jonka avulla liike siirtyy jäntevästi ja joustavasti koko rungon ja kaulan läpi.
Ero suomenhevosen ja puoliverisen ratsuhevosen ratsastettavuudelle asetettavissa vaatimuksissa tulee esille nimenomaan lennokkuudessa ja kokoamiskyvyssä.
Suomenhevonen on aina rakenteeltaan sen verran etupainoinen, että sen kohdalla jo kaikille neljälle jalalle jakautuvaa painoa voidaan pitää hyvänä tavoitteena. Tämän takia on selvä, ettei sen takaosasta lähtevä, ylöspäin suuntautuva voima voi olla yhtä suuri kuin eteenpäin työntävä voima. Puoliverisen sen sijaan tulee kantaa suurin osa painostaan takaosallaan, jolloin voidaan puhua kokoamisasteesta.
Painon siirtymisen takaosalle huomaa siirtymisissä. Kun hevonen kokoaa itsensä siirtymisessä oikein, sen tasapaino, tahti ja kuolaintuntuman pehmeys pysyvät tasaisena askellajin muutoksesta huolimatta. Se ei silti jää paikoilleen vaan säilyttää eteenvievän energitason samana kuin aiemminkin.
Siirtymisissä on oltava tarkkana, ettei itse päästä hevosta pitkäksi. Reippaampaan askellajiin siirryttäessä ensin apu istunnalla eteenpäin ja sitten pohje. Jos hevonen ei meinaa lähteä eli on pohkeen takana edelleen, helposti ajaa hevosen eteenpäin, jolloin se venähtää samalla pitkäksi. Parempi olisi herätellä hevosta napakoin nopein pohje- ja raippa-avuin ensin käynnissä paremmin hereille ennen kuin yrittää siirtymistä raviin tai laukkaan. Siirtymisessä täytyy tulla tunne, että istunta pysyy hevosen päällä eikä hevonen tule pidemmäksi vaan annettu eteenvievä apu muuttuu energiaksi.
Alaspäin siirtymisissä nopeammasta askellajista hitaampaan tulee jälleen olla tarkkana, ettei itse päästä hevosta heti siirtymisen jälkeen pitkäksi. Alaspäin siirtymiset on helpompi tehdä nekin, kun hevonen on kunnolla pohkeen edessä! Ajattele siirtymistä takajaloista eikä niinkään ohjasta. Ja muista säilyttää hevosen selkä mukana ja hallita se vatsa. Alaspäin siirtyminen saa ottaa useamman askeleen aikaa toisin kuin nopeampaan askellajiin siirtyminen, jonka tulisi tapahtua salamannopeasti.
Laukan painoarvo suurin
Käytännön arvioinnissa hevosen ratsastettavuus on yhtä kuin sen koulutustaso. Vähimmäisvaatimus on, että koeratsastukseen tuotava hevonen on opetettu vastaamaan sille annettuihin apuihin oikein. Hevosen kouluttaminen kantakirjausta varten kestää keskimäärin kahdesta kolmeen vuoteen. Jos tämä aika käytetään hyödyllisesti, on hevosella mahdollisuus saada ratsastettavuudestaan kiitettävä arvosana.
Arvioinnin lähtökohta on keveys: koulutetun hevosen selässä istuvan koeratsastajan sykkeen ei koskaan pidä nousta anaerobisen puolelle. Ratsastajan tehtävä on ajatella, hevosen tehdä työt. Hevosen "keveyttä" mitataan tekemällä siirtymisiä, suunnanvaihtoja ja temponvaihteluita. Alle kuusivuotiaalta hevoselta ei pyydetä kuuden vaan noin 10 metrin voltteja. Askellajeista laukalla on eniten painoarvoa.
Ravia voi jonkin verran kehittää ja passikäyntinenkin hevonen saattaa olla vaikka hyvä esteratsu, mutta ilman hyvää laukkaa ei pärjää missään ratsastuksen lajissa. Jos laukassa on ongelmia, sitä voi yrittää korjata ajan kanssa ratsastamalla reilusti eteen tai käyttämällä maapuomeja. Myös ratsastettavuutta arvioitaessa saatetaan hypätä pieniä esteitä.
Esteille tultaessa nähdään hevosen yhteistyöhalu ja kuuliaisuus: odottaako se ratsastajan ohjeita, ryntääkö se vai jarruttaako se. Näistä asioista saadaan tietoa myös havainnoimalla, onko hevosen häntä ratsastettaessa rento vai viuhtooko se puolelta toiselle, kuuntelevatko sen korvat tarkkaavaisina vai ovatko ne luimussa, onko hevosen suu kiinni vai auki, vaahtoaako se ja niin edelleen.
Poikita, älä pidätä
Ratsastettavuutta kehitettäessä kotioloissa on kouluttavan ratsastajan istunta kaiken a ja o. Istunnan on seurattava hevosen liikettä. Jos ratsastaja ei tunnista hevosen liikemekaniikkaa ja istu ikään kuin sen sisään, menee liikkeen tahti rikki ja hevosen tasapaino häviää.
Maastossa pitkin ohjin kävely on erittäin hyödyllistä oman istunnan kehittämiseen. Siinä oppii joka kerta jotakin, kun kuuntelee ja tietoisesti keskittyy yhteen asiaan esim. oikean lonkan rentouttamiseen, jolloin lonkka pääsee liikkeelle ja jalka laskeutuu hevosen ympärille oikeaan asentoon. Ihan maastokävelyssä tuntee miten välillä jää helposti liikkeen taakse ja toisaalta taas oppii tuntemaan selän oikeaa liikettä, kun saa lantion asentonsa oikeaksi. Itsestäni tuntuu siltä kuin hevonen alkaisi kakalle, kun alan tuntea liikkeen hevosen selässä ikään kuin satulan takana.
Metsässä pitkin ohjin kävely on myös hyvin opettavaista. Istut vain hevosen selässä ja keskityt lantioosi, annat hevosen päättää suunnat ja menet vain liikkeen mukana mukaillen istunnallasi. Alamäet ovat yksi hyvä tapa saada oma asento lonkista toimimaan. Hae tasapaino jalustimien varaan ja lonkat taivutettuina siten, että ne pääsevät liikkeen mukaan. Tämä vaatii harjoitusta, että pysyt ilman ohjien tukea tasapainossa alamäissä.
Kyran opeista tuttu "ratsastus ilman painetta" on tärkeä asia. Nuoren hevosen kohdalla johtaa jatkuva paineenkäyttö siihen, että hevosesta tulee kova. Se lakkaa reagoimasta. Siksi pyrkimyksenä on oltava, että avut saa läpi ilman painetta: istunnalla tai nopealla pohkeella, joka vaikuttaa mutta ei jää puristamaan.
Kun paineeton apu toimii liian hitaasti tai ei lainkaan, ei hevosta pidätetä vaan tehdään temponvaihteluita ja käännöksiä toisin sanoen poikitetaan. Poikitus tehdään joko uralla tai ympyrällä. Aina kuitenkin niin, että hevosen etuosa on ratsastajan tarkassa hallinnassa. Hevosen pitäisi poikittaa painoavun saatuaan. Tarvittaessa voi sisäpohkeen paikkaa siirtää hieman edemmäs, mutta sillä ei saa puristaa. Jos ja kun hevosesta halutaan herkkä ja kevyt, sitä ei ratsasteta pidättämällä eli edestä taakse vaan istunnalla takaa eteen.
Yksi tärkeä oppi on, että hevosta ei saa auttaa liikaa! Hevosta ei saa jäädä tukemaan liikaa ohjalla ja pohkeella, vaan sille on annettava mahdollisuus itse kehittää ja löytää tasapainonsa.
Lähde: Hevosurheilu, perjantai 7.3.2008
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti