tiistai 22. elokuuta 2017
Hevosen ostotarkastus
Haaveissa oma hevonen
Niin aina, vaikkei siinä ole järjen häivääkään.
Kylmä tosiasia
Hevoseen ei saa ihastua eikä missään nimessä kehittää tunnesidettä ennen kuin se on mennyt ostotarkastuksesta läpi.
Monista hevosista on nykypäivänä valmiit röntgenkuvat olemassa. Tämä säästää kuluja, jos kuvat ovat hyvälaatuiset ja suhteellisen tuoreet. Kuvat tulisi lähettää lausuttavaksi itse valitsemalleen eläinlääkärille. Jos kuvista ei löydy mitään kovin hälyttävää, on aika varata aika kliiniseen eläinlääkärin tekemään ostotarkastukseen.
Hevosen ostotarkastus on paras tehdä klinikalla. Siellä on oikeanlaiset pohjat, joissa hevosen liike katsotaan. Lisäksi pystyy heti ottamaan tarkentavia röntgenkuvia tarvittaessa. Hevosen myyjät, varsinkin ammattimaiset hevoskauppiaat haluavat usein, että tarkastus tehtäisiin hevosen kotitallilla. Itse en tähän suostu.
Vuonna 2006 ostin hevosen, jonka onneksi vein klinikalle ostotarkastukseen. Hevonen ei nimittäin ontunut taivutuskokeessa paljon, mutta riittävän vähän, että sen vasen etujalka kuvattiin. Jos tarkastus olisi tehty tallilla, ei hevosta varmaan olisi tullut lähdettyä vietyä enää kuvattavaksi. Tässä tapauksessa hevosesta löytyi merkkejä nivelrikosta ja sen hinta putosi 5 000 eurosta lähes nollaan.
Kukaan tutuistani ei olisi hevosta ostanut millään hinnalla. Itse olin kuitenkin hevoseen jo sen verran ihastunut, vaikkei saisi, että sen halusin nivelrikosta huolimatta. Maksoin hevosesta 1 200 e. Voi olla, että sen olisi saanut vieläkin halvemmalla. Tästä kokemuksesta oppineena suosittelen tekemään ostotarkastuksen aina klinikalla.
Tässä nähtäväksi esimerkki ostotarkastuskertomuksesta.
Käynnin syy Ostotarkastus
Anamneesi
8-v pv ratsu, joka tulee ostotarkastukseen.
Status
Yleistila pirteä, karvapeite kiiltävä, hevonen jonkunverran laiha, kylkiluut näkyvät. Lihaksisto kohtuullisesti kehittynyt, symmetrinen, ei arista tunnustellen. Limakalvot kellertävät, kta alle 2 s. Hampaissa piikkejä ja koukkuja. Imusolmukkeet tunnustellen normaalit. Jalka-asennot tavalliset, kengitys tavallinen. Lievää sädemätää MEJ. Silmät: korneat kirkkaat, ei irissynekkioita. Korvat: tavalliset. Sukupuolielimet tavalliset. Suoliäänet tavalliset. Nivelissä tai jännealueilla ei turvottelua tai aristusta tunnustellen.
Ei spontaaniontumaa ravissa suoralla tai kummassakaan kierroksessa.
Taivutetaan VEJ ala 2, ylä 0, OEJ ala 0, ylä 0, MTJ ala ja ylä 0.
RTG-kuvataan VEJ distaalinivelet 4 projektiota: isohkot nivelpiikit sekä MT III että vuohisluun sisäetureunassa, sekä vuohisluun takaosassa ja pientä muotoutumista etupinnassa.
OEJ distaalinivelet LM: pientä muotoutumista vuohisluun etupinnassa
MEJ sädeluut: ei huomauttamista
VEJ:n vuohisessa merkkejä nivelrikosta, joka voi alkaa vaivata jo lähitulevaisuudessa raskaammassa rasituksessa ja kisakäytössä.
Hevosesta otettiin lisäksi verinäytteet, joista ei löytynyt mitään epätavallista. Käynti maksoi kaikkinensa 302 euroa.
Usein eläinlääkäri kysyy mihin käyttöön hevosta ollaan ostamassa. Tämä on hiukan kinkkinen tilanne silloin, kun ostaa hevosta harrastekäyttöön. Mikä tahansa hevonen kestää yleensä edes jonkin verran maastokäppäilyä. Täytyy siis osata tarkentaa esim. tavoitteelleeseen kouluratsastuksen harrastamiseen, jos harrastekäytöllä tarkoitetaan vastaavaa valmentautumista kuin kisakäyttöön ostettavilla hevosilla.
Itse en viimeksi ostotarkastuksessa ollessani tätä harrastekäyttöäni älynnyt tarkentaa mitenkään. Tyhmänä sanoin vain harrastekäyttöön, en edes lajia. Tällöinhän hevosen terveydentilalta ei vaadita yhtä virheetöntä statusta kuin kisakäyttöön ostettavalta hevoselta.
Itselläni kaikki tarkentavat kysymykset tulivat mieleen vasta kotona jälkikäteen, vaikka eläinlääkäri käski lukea kirjoittamansa lausunnon läpi ja tulla kysymään, jos on epäselvyyksiä. Ei niitä klinikalla ollut, mutta kotona kyllä. Mitä käytännössä tarkoittaa, että vuohisten sisäreunoilla on lievää terävöitymistä? Onko tämä alkavaa nivelrikkoa mahdollisesti? Nivelrikko sanaa ei lääkäri ainakaan maininnut missään vaiheessa. Entäs tämä: kintereen alimman pattinivelen ulkoetupinnalla kohtalaista, mutta rauhallista nokkamuodostusta. Tarkoittaako se, että voi ehkä tulla kinnerpatti. Kinnerpatti sanaa ei lääkäri maininnut missään vaiheessa. Myyjä kyllä jossain vaiheessa hermostui, että enkö olekaan ostamassa hevosta harrastekäyttöön vaan tarkastamassa sitä kisahevoseksi.
Nyt vuonna 2017 ostotarkastus maksoi 280 euroa. Hevosella oli valmiina röntgenkuvat olemassa.
Itse haluaisin, että vaikka ostan hevosen harrastekäyttöön, niin se olisi lähtökohtaisesti mahdollisemman terve. Varsinkin, kun kyseessä oli vasta nuori hevonen. Oma harrastekäyttöni, kun ei tarkoita metsämaastoilua, vaan pääasiassa maneesissa kouluratsastusvalmentautumista. Tarkoitus olisi myös kouluttaa hevonen mahdollisen pitkälle ammattilaisratsuttajaa apuna käyttäen. Toki uskon, että osaisin mukauttaa hevosen käytön siihen tasoon, jonka se kestää. Eivät edelliset hevosenikaan ole puhtaita papereita saaneita, mutta eivät ne ole maneesitallissa asuneetkaan!
Ostotarkastukseen täytyy osata siis valmistautua paremmin kuin itse olin valmistautunut.
Kuvien hevosella ei ole mitään tekemistä tekstin sisällön kanssa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Varmaan lopulliseen hevosen hoitokuluihin menee sitten lähemmäs tuohon 5000 e asti, ilmaisia hevosia ei ole olemassa. Aina pitäisi varmistaa ainakin tietoisesti nivelrikkohevosta myyydessä, että ostaja ymmärtää mitä on edessä ja on toivottavasti kokenut hevosen kivunhoitaja, joka myös näkee milloin hevonen kipuilee ja tarvitsee lääkäriä. Hevonen on pirun hyvä salaamaan kipunsa. Aivan liikaa kierrätetään rikkinäisiä, nuoriakin hevosia nykyään, ei todellakaan saisi olla ok ostaa kipeitä hevosia. Miten tuollaisessa tilanteessa, kai myyjä maksoi edes puolet ellei kokonaan tarkistuksesta?
VastaaPoista