Seuraavalla kerralla keskityimme istunnan parantamiseen harjoitusravissa. Alkuveryttelyssä kevyessä ravissa minulle muistutettiin ,että ravi täytyy pitää isona. Siitä ei saa tulla kipittävää. Alkuveryttelyn jälkeen menimme ilman jalustimia harjoitusravia ja kevyttä ravia. Minun oli siirrettävä istuntaa edemmäksi satulassa, jotta istuin satulan syvimmässä kohdassa. Tämän jälkeen keskityin istumaan syvälle satulaan; istuinluut ja häntäluu, ajatellaan vetävänsä häntä jalkojen välistä eteen. Napa johtaa liikettä. Pää ylpeästi pystyssä kuin kuningatar Elisabethilla, ei katsota alamaisia. Lantio tekee ankanpyrstöliikettä sivulta sivulle. Silloin sallii hevosen takajalkojen liikkeen jatkuvan. Myös hevosen takaosassa näkyy sivulta sivulle liike, kun se ravaa oikein, samoin koiralla huomasin seuraavana aamuna.
Ankanpyrstöliike ja napajuttu helpottivat huomattavasti istumista. Tunsi kuinka vatsalihakset alkoivat tehdä laajalla alueella töitä, myös alaselän lihasten tunsi tekevän töitä. Sitten aloimme harjoitella "kouluratsastuskevennystä" ilman jalustimia. Pieni kevennys, vatsalihakset tekevät työn. Tässäkin on katsottava, että pysyy tarpeeksi edessä satulassa, ettei kevennä takakaaren päällä. Harjoitusten edetessä hevoseni ravi muuttui kevyen letkeäksi, kun istuntani ei enää estänyt liikettä. Harjoitusravista käyntiin siirtymisen teimme pelkästään istunnalla. Ensin istuttiin hiukan kevyemmin (vähän kuin eteenpäin) ja siirryttäessä käyntiin istuttiin vain painavammin alas. Siirtymiset olivat todella helpot ja pehmeät.
Lopuksi otimme jalustimet takaisin jalkaan ja pidensimme niitä yhdellä reiällä. Sitten teimme samoja harjoitusravi ja kevytraviharjoituksia jalustimet jalassa. Ravi sujui hyvin näinkin. Lopuksi laukkasimme vielä ympyrällä ja siinäkin keskityin istumaan samalla lailla. Laukassa ainoastaan sisäistuinluu tekee työtä. Laukassakin on ankanpyrstöliike, sen tuntee vielä selvemmin kuin ravissa. Jalkani olivat ihanan hiljaa paikoillaan ja muutenkin asento tuntui todella hyvältä, kun oli ylpeästi pää pystyssä.
Kaiken kaikkiaan todella hyvä ja tarpeellinen tunti.