"Yksikään hevonen ei vaan tunnu omalta."
Yllä olevan kommentin kuulin pari päivää sitten hevosensa menettäneeltä uutta hevosta etsivältä ihmiseltä. Voin täysin yhtyä samaan lausahdukseen. Ei ole mitään merkitystä kuinka hienoja ja laadukkaita hevosia käy kokeilemassa, yksikään ei vain tunnu omalta. Kaikki ovat ihan ok, mutta niistä puuttuu vain se jokin. Voisin alkaa vuokrata, mutta en nyt sentään omaksi osta.
"Jos joku teistä on menettänyt puolison, rakkaanne sielu haluaa teidän tekevän sydämeenne tilaa, jotta joku toinen mies tai nainen voisi rakastaa teitä ja jotta voisitte itsekin rakastaa jälleen. On teidän tehtävänne tehdä tilaa sydämeenne. Sitä rakkaanne haluaa teille aina. Älkää odottako liian kauan. Monet miehet ja naiset antavat kerta toisensa jälkeen uuden rakkauden mahdollisuuden mennä elämässään ohi, koska he rakastivat aiemmin jotakuta hyvin erityistä, jonka Jumala sitten otti taivaan kotiin. Rakastettunne haluaa teidän rakastuvan uudelleen ja tekevän tilaa sydämeenne päästääksenne jonkun muun sisään. Rakastettunne taivaassa tietää, että kaipaatte sitä. Rakastettunne ei toivo teille yksinäisyyttä."
"Joskus on vaikea päästä eteenpäin, nousta ylös ja jatkaa elämää, mutta rakkaasi haluaa sinun tekevän niin. Edesmennyt rakkaasi ei halua sinun vain itkevän tai luovuttavan. Hän tietää, että sydämessäsi ammottaa ikävästä ja kivusta syntynyt aukko, ja hän haluaa auttaa sinua eheytymään ja täyttämään tuon tyhjyyden. Hän rakastaa sinua. Sinun ei tarvitse unohtaa rakastasi, mutta häntä ei silti tarvitse ajatella koko ajan. Hän ei halua sinun tekevän niin, koska hän tietää sen tekevän kipeää. Se ei tarkoita, ettet rakastaisi häntä enää. Läheisesi tietää, että rakastat häntä, ja hän rakastaa sinua, mutta hän haluaa nähdä sinut onnellisena. Hän haluaa nähdä rakkauden ja hyvien asioiden tulevan elämääsi."
Itse olin hevoseni kanssa yhdessä 18 vuotta. Pitkä aika. Pidempi kuin minkä olen ollut yhdessä yhdenkään ihmisen kanssa. Ei ole siis ihme, että koen menettäneeni puolet itsestäni. Yllä oleva teksti on Lorna Byrnen uusimmasta kirjasta Enkelten kosketus ja kuvaa mielestäni hyvin tilannetta, vaikken puolisoa olekaan menettänyt. Sydämessään on tehtävä tilaa uudelle hevoselle, muuten sinne on aivan mahdoton päästä sen maailman parhaimmankaan hevosen, joka olisi sinulle juuri se oikea sillä hetkellä!
Ratsastuskouluhevosilla on äärimmäisen tärkeä tehtävä tämän kaltaisissa tilanteissa. Niitä saa halata ja paijata. Niille saa puhua. Ne eivät välitä, vaikka sinua itkettääkin. Ne ymmärtävät kyllä ja ottavat osaa suruusi. Ja se on ihan ok tuntea itsensä ulkopuoliseksi ratsastuskoulussa eihän se ole yhtään sama asia, jos on vuosia tottunut menemään oman hevosen luokse. Ratsastuskoulussa hevoset jaetaan muiden niitä tarvitsevien kanssa. Ratsastuskouluhevosta ei voi omia itselleen. Tärkeä taito opetella jakamistakin.
Löydät uuden hevosen, kun sen aika on. Siihen asti nauti jokaisesta hetkestä, jonka saat viettää arvokkaiden ratsastuskouluhevosten parissa. Ja itke, kun itkettää.
Haaveilen omasta kimosta hevosesta. Enkelitammasta. Hevosella on nimikin. Erina. Joko sydämessäni olisi tilaa?
Lähde: Lorna Byrne, Enkelten kosketus, Kustannusosakeyhtiö Otava 1017
